Teknologian kehitys muuttaa maailmaa

Teknologia kehittyy yhä kiihtyvää vauhtia. Reilu sata vuotta sitten pohdittiin, ovatko sen ajan autot turvallisia nykystandardeilla katsottuna perin hitaissa nopeuksissa. Nyt automarkkinoilla kehitetään täysin itsestään ohjaavia autoja. Olemme toki vielä kaukana 1950- ja 1960-luvun futuristien ennustuksista, joiden mukaan lentävät autot olisivat arkipäivää vuoteen 2000 mennessä, mutta kehitys on siitä huolimatta edennyt nopeasti ja se etenee yhä kiihtyvää tahtia. Kehittyvä teknologia paitsi auttaa arkipäivän askareissa, se myös muuttaa maailmaa.

Yksi suurimmista muutoksista on tapahtunut viestinnän ja median saralla. 1980-luvulla matkapuhelimet olivat tiiliskiven kokoisia, mutta 1990-luvulla ne pienenivät ja yleistyivät vauhdilla. Mikäli haluttuun henkilöön ei saanut yhteyttä soittamalla, hänelle saattoi lähettää tekstiviestin. Uudella vuosituhannella uudenlaiset älypuhelimet valtasivat markkinat. Nykyisille älypuhelimille kehitetään toinen toistaan innovatiivisempia elämää helpottavia sovelluksia. Puhelimella voi seurata omia urheilusuorituksia, selvittää lähimmät ravintolat tai soittaa videopuheluita toiselle puolelle maapalloa. Kaikki asioita, joita tavallisen kuluttajan olisi ollut vaikea uskoa vielä 1980-luvulla.

Autot

Yksi eniten maailmaa muuttaneista teknologisista innovaatioista oli auton kehittäminen. Modernin auton juuret voidaan jäljittää 1880-luvulle ja Karl Benziin, mutta Henry Fordin myötä syntyi innovaatio massatuotetusta autosta, josta tuli alan standardi. Autoteollisuuden kehitys säteili myös laajemmalle yhteiskuntaan: esimerkiksi öljy- ja terästeollisuus hyötyivät kasvavista automarkkinoista. Autojen kehitys johti myös moottoriurheilun syntymiseen, jonka ympärille syntyi taas oma bisneksensä. Menestys moottoriurheilussa oli ja on hyvä myyntivaltti maailmassa, jossa auto on noussut, ainakin jossain määrin, statussymboliksi.

Polttomoottoriautojen päästöt ovat nousseet viime vuosina keskeiseksi huomion kohteeksi ympäristöystävällisen politiikan tekemisessä, ja esimerkiksi Pariisi aikoo kieltää polttomoottoriautojen käytön vuoteen 2030 mennessä. Taustalla on pyrkimys vähentää CO2-päästöjä ja parantaa kaupungin ilmanlaatua. Polttomoottoriautojen kieltoja on suunniteltu mm. Kööpenhaminassa, jossa suunnitelmissa on kieltää dieselautot vuodesta 2019 alkaen, ja Oxfordissa suunnitellaan ei-sähköautojen kieltoa kaupungin keskustaan vuodesta 2020 eteenpäin. Viranomaisten mukaan tämä tekisi Oxfordista maailman ensimmäisen nollapäästöisen alueen. Teknologia saattaa tarjota ratkaisun päästöongelmaan sähköautojen muodossa.

World Wide Web tuo tiedon valtatien näytölle

Internet on infrastruktuuri, jonka sisältämään tietoon pääse käsiksi World Wide Webin kautta. World Wide Webin isä on brittiläinen tietokoneinsinööri Tim Berners-Lee, joka työskenteli CERN:issä 1980-luvulla. Hän koki tiedon jakamisen silloisella tekniikalla vaikeaksi. Ratkaistakseen tämän ongelman hän kehitti vuoden 1990 lokakuuhun mennessä webin perusteet HTML, URL, ja HTTP -teknologioiden avulla. Vuoden 1993 huhtikuussa koettiin merkittävä päivä, kun webin käyttö julistettiin ilmaiseksi. Webin tunnettavuus alkoi kasvaa, kun ensimmäiset www-selaimet syntyivät (mm. Mosaic, Netscape, Internet Explorer).

Web mullisti ihmisten elämän: tarjolla oli valtavasti tietoa aiheesta kuin aiheesta, ja esimerkiksi uutisten seuraaminen muuttui täysin. Web muutti myös monien toimialojen kehityksen: syntyi online-koulutus ja -talous; paras tapa vuonna 2017 mainostaa omaa yritystä oli Google-haku. Web muutti radikaalisti myös tiedonvälityksen: uutisten julkaisu nopeutui ja esimerkiksi sosiaalisen median kautta on mahdollista seurata reaaliajassa tapahtumia toiselta puolen maapalloa. Web mahdollisti myös oman mielipiteen jakamisen ennennäkemättömällä tavalla blogien ja omien web-sivujen avulla.

Pankkiautomaatit

Minne suuntaat, jos tarvitset käteistä? Tietysti pankkiautomaatille. Nykyään on toki mahdollista maksaa kortilla tai digitaalisesti melkein kaikkialla, mutta pankkiautomaatti mullisti aikanaan ihmisten elämän, ja monilla markkina-alueilla käteinen on yhä tarpeen. Idea pankkiautomaatista lähti liikkeelle suklaapatukka-automaatista, josta John Shepher-Barron inspiroitui. Hän halusi päästä käsiksi rahoihinsa myös ulkomailla. Maailman ensimmäinen pankkiautomaatti asennettiin pohjoislontoolaiseen Enfield Town kortteliin vuoden 1967 kesällä. Laitteen otti käyttöön Barclays Bank ja brittikomediasta “Mennään bussilla” tuttu näyttelijä Reg Varney otti ensimmäiset setelit seinästä.

Pankkiautomaatin alkuaikoina ihmiset saivat rahaa shekkejä vastaan, mutta hankala käyttöliittymä korvattiin nopeasti. Sen tilalle tuli kuusinumeroinen tunnuskoodi, eli PIN, joka tulee sanoista personal identification number. Brittiläiset eivät olleet ainoita, joilla oli idea pankkiautomaatista. Itse asiassa ruotsalaisilla oli Bankomat-järjestelmä, joka otettiin käyttöön vai muutama päivä brittien jälkeen, ja kuukautta myöhemmin saataville tuli toinen brittiläinen järjestelmä. On syytä mainita, että Japanissa oli kehitetty samantyyppistä järjestelmää jo 1966, mutta kyseinen laite antoi ihmisille lainaa kolmeksi kuukaudeksi viiden prosentin vuosikorolla.

Luottokortit

Koska käsittelimme aiemmin käteisen, on syytä listata mukaan myös luottokortit. 1900-luvun alkupuolella ihmiset maksoivat ostoksensa käteisellä. Ajatus nykyisentyyppisestä luottokortista alkoi noin vuonna 1950 Diners clubin perustaneiden Ralph Schneiderin ja Frank McNamaran toimesta. Yritys toi markkinoille oman korttinsa ja pian seurasivat Americard eli Visa, MasterCard ja American Express. Suomeen luottokortit saapuivat 1960-luvulla; aiemmat maksukortit olivat olleet öljy-yhtiöiden “bensakortteja”, jotka saapuivat maahamme 50-luvulla. Teknologian edistymisen myötä ostosten maksamisesta kortilla on tullut arkipäivää kauppareissuilla.

Elokuvat

On vaikea ajatella toista keksintöä, joka olisi vaikuttanut ihmisten vapaa-aikaan ja mielikuvitukseen yhtä paljon kuin elokuvat. Ensimmäinen filmi kuvattiin liikkuvasta hevosesta 1800-luvulla, ja ensimmäinen filmi kinematografilla kuvattiin 1985 Ranskassa. Mustavalkoisen mykkäfilmin nimi oli “Työläiset lähtevät Lumièren tehtaasta”. Teknologian kehittyessä elokuviin lisättiin ääni, väri ja musiikki. Elokuvat ja sarjat ovat sittemmin mullistaneet ihmisten vapaa-ajan, ja webin leviämisen myötä ihmisillä on entistä enemmän valinnan varaa, kun he pohtivat minkä elokuvan tai sarjan katsoisivat vapaa-ajallaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *